Lupasin heti kättelyssä olla erittäin nirso. Halusin sen oikean, the takin, jota kerran sovitettuani en haluaisi enää pukea muuta päälleni. Vietän ulkona paljon aikaa päivittäin, niin koiran ja lasten kanssa kuin koulumatkoja tehden. Hikiliikkuja en kuitenkaan ulkona ole. Halusin takin, joka ei ole musta (koska jo Suomen marraskuu vie vähänkin värin kasvoiltani), joka ennen kaikkea ontuotettu vastuullisesti, joka olisi kevyt, erittäin lämmin, pitkän mallinen ja soveltuisi monenlaiseen käyttöön. Tulisin käyttämään samaa takkia niin koiran kanssa ulkoillessa kuin keskustassa kouluun tai mummon syntymäpäiville mennessäni. Niin ikään
Partioaitan #Takkiasiantuntija valitsi minulle Patagonian Down With It Parka-takin, jossa on likaa ja vettä hylkivä DWR-käsittely pinnassa ja eettisesti tuotettua untuvaa täytteenä. Eettisesti tuotetulla untuvalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että untuva on kerätty elintarviketuotannon "ylijäämästä" eli lintuja ei ole kasvatettu takkien täytteiksi. Lämpöä pitävä, käytössä kestävä, kevyt ja nopeasti muotoonsa palautuva (mikä on esim. varastoimisen kannalta aika kätevää) untuva on Partioaitan mukaan ekologinen valinta, mikäli vaihtoehtona on öljypohjainen täyte. Patagonian untuva on myös hyvin jäljitettävissä olevaa, ja yleensäkin tuotantoprosessin läpinäkyvyys on heille tärkeää, sillä yhdysvaltalainen Patagonia tunnetaan kestävän kehityksen ja eettisesti kestävän tuotannon periaatteistaan sekä ympäristöystävällisten tekstiilien valmistuksestaan.
Vajaat 900 grammaa painavan takkini pintamateriaalina on 100% kierrätetty polyesteri, joka tosiaan on suojattu Patagonian omalla DWR-käsittelyllä. Patagonian Down With It Parka on saanut Partioaitan Vihreämpi valinta-merkinnän. Vihreämpi valinta-merkintä edellyttää sitä, että tuotteen valmistaja on tehnyt aktiivisen valinnan tuottaakseen ekologisemmalla tavalla tuotteen. Merkinnän saanut tuote voi olla kierrätysmateriaalista valmistettu (kuten omani on), tai valmistaja on tehnyt muita ympäristöystävällisempiä valintoja tuotantoprosessissa.
Takkia on saatavilla on kolmessa eri värissä, ja kokohaarukka on XS-XL. Hinta Partioaitassa on 300 euroa, ja mielestäni hinta-laatusuhde on varsin hyvä.
Laatu ja ekologinen sekä eettinen vastuullisuus ovat minulle vaatekaupoilla tärkeitä arvoja, ja olen ajatellut niin, että mikäli tuotantoprosessi on kuormittavampi, tulee tuotteen laadun ja pitkän käyttöiän kompensoida sitä. Partioaittalaiset jakoivat tämän näkemyksen, ja ekologisesti kestävän tuotannon suosiminen onkin heille tärkeä arvo: esimerkiksi kaikki Partioaitassa myytävät untuvatuotteet ovat eettisesti tuotettuja ja lisäksi he ovat erittäin tarkkoja heillä myynnissä olevien tuotteiden tuotantotavoista ja materiaaleista. Heidän missionaan on myydä ajattomia, laadukkaita ja kestävällä tavalla tuotettuja ulkoilu-ja retkeilytuotteita, mutta pyrkimys kestävään kehitykseen näkyy myös konkreettisina valintoina myymälöissä, joissa pyritään säästämään sähköä, pakkausjätettä ja kannustetaan huoltamaan ja kierrättämään tuotteita. Liki yhdeksänkymmentävuotiaan Partioaitan kestävän kehityksen periaatteista voit lukea lisää täältä.
Kuukauden käytön jälkeen en voi kuin kehua. Kaksisuuntainen vetoketju on ollut supernäppärä, tykkään takin korkeista kauluksista ja täydellisestä pituudesta. Rakastan luonnonmateriaaleja (kuten kuvista näkyy; päälläni on luomupuuvillaa, pellavaa, nahkaa, merinovillaa ja untuvatakki), ja untuvassa parasta mielestäni on hengittävyys - minä olen jo vuosia kulkenut untuvatakissa ympäri vuoden. Kylminä juhannuksina ja heinäkuun iltoina toimii kevytuntsikka, syksyllä vaihdan paksumpaan. En todellakaan riisu takkia maratonruokaostosreissulla, metrossa, en aina edes luennoilla, muttei minulle silti tule sisällä kuuma. Partioaitan sivuilta löytyy hyvä kooste untuvasta materiaalina, sen merkinnöistä ja eduista.
Psst! Meistä kuvattiin myös video, jossa kerromme tarpeistamme ja toiveistamme, ja jossa sovitamme takkeja myyjien kanssa. Jos video ei jostain syystä näy tai toimi,näet sen myös täältä.