En koskaan ole osannut ajatella, kuinka muu perhe ja suku taustalla henkeään pidätellen saattaa odottaa tekstiviestiä, vierailuaikaa tai kuulumisia. Puhuin lähestulkoon koko illan H-hetken koetettua äitini kanssa puhelimessa, ja lopetimme vain, jos What's upin merkkiääni kilahti, väliaikatietoja, väliaikatietoja! Ilmassa oli suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua - ainakin meidän penkkiurheilijoiden mielestä.
Perjantaina olin keikalla hirmuisessa sätkyssä ja illalla löysin itseni itkemästä lastenlaululevyn ääreltä (Viimeinen mammutti - eikö se muka vähän nostata teissä kylmiä väreitä?). Itkin myös pesuainemainoksen nähdessäni. Ja kun kuopukseni huusi ääiiitiä. Ja kun hänet neuvolassa punnittiin ja mitattiin.
Miten onnellinen sitä voikaan hetkittäin olla. Nyt myös tätinä.