Eikö täällä olisi oikeasti isompiakin ongelmia?
Nyt on menty liian pitkälle!
Seuraavaksi varmaan en saa enää kutsua koiraanikaan koiraksi, vaan nisäkkääksi!
Mitä te siellä ruikutatte?
Entäs ne liikennemerkit sitten? Jo on aikoihin eletty!
Luin vain otsikon mutta kommentoin silti....
Sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sukupuolisensitiivisyyteen liittyvät kysymykset ovat olleet viime viikkoina näyttävästi framilla, ja klikkiotsikoiden kommenttiboksit ovat täyttyneet yllä siteeraamallani kuralla. Itselleni aihe on tänä syksynä tullut aiempaa lähelle, kun lapseni aloittivat päivähoidon ja itse aloitin koulussa esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden tutkimuksen sivuainekokonaisuuden, jossa myös sukupuoleen liittyvä tematiikka on ollut vahvasti esillä.
Tänä syksynä tuntui, että kupla puhkesi. Itse kaupasta vaaleanpunaiset sormikkaat valinnut poikani oli päiväkotikavereiden painostuksesta heittänyt uudet sormikkaansa aidan yli, koska kavereiden mukaan vaaleanpunainen väri kuului vain tytöille. Vastaavanlaista naljailua oli esiintynyt hoidossa aiemminkin ja siihen on tietysti puututtu hyvin napakasti.
Olen itse miettinyt lasteni sukupuolta varsin vähän, koska itse haluaisin ajatella, ettei meidän - tai kenenkään muun - tehtävänä ole määritellä asioita, joita heidän pitäisi syntymässä määritellyn sukupuolensa edustajina olla. Tai sanotaan oikeastaan vaikka niin, ettei minulla ole ollut erityistä tarvetta pohtia heidän syntymässä määriteltyjä sukupuoliaan, koska se on asia, joka ei varsinaisesti ole läsnä meidän joka päiväisessä elämässämme.
Ja nyt seuraa shokkipaljastus: he itse puhuvat itsestään paitsi tyttönä ja poikina, myös lapsina ja kaikista eniten vain omilla etunimillään. Meillä myös leikitään sekä autoilla, junaradalla, Legoilla, että nukkekodilla, Littlest Pet Shopeilla, barbeilla, poneilla ja nukeilla.
Sukupuoli on monellakin tapaa sosiaalinen konstruktio. Kyse ei ole siitä, mitä siellä haarojen välissä on, vaan millaisia odotuksia, arvoja ja käyttäytymismalleja siihen liitämme. Kyse ei myöskään ole siitä, että kieltäisimme olemasta jotakin, vaan että sen syntymässä määritellyn sukupuolen ei tarvitsisi määrittää sitä, mikä on sopivaa tai toivottavaa toimintaa ja mikä ei.
Meillä on tyttö, joka nykyään liehuvahelmaista mekkoa mieluummin pukee collegehousut, juoksee kovempaa kuin kukaan muu, kiipeää puihin ja jonka lempiväri on vaaleanpunainen. Meillä on poika, jonka lempiväri on myös vaaleanpunainen, joka isona haluaa opiskella hammaslääkäriksi (joka muuten alana on Suomessa naisvaltainen) ja joka rakastaa askartelemista ja dinosauruksia. Meillä on poika, jonka lempielokuva on Vaiana, joka puhuu työkoneista puolet hereilläoloajastaan ja jolla on päiväkodissa mukanaan aina pieni moottoripyörä ja glitterharjainen poni.
Meillä on kolme ihanaa lasta, joilla on ollut ja toivottavasti tulee olemaankin oikeus olla omia itsejään, tunkkaisista sukupuolilokeroista ja kulttuurisista odotuksista vapaina.
Niin, ja onko se tasa-arvo todella lähtenyt käsistä, niin kuin viime päivinä olen monesti kuullut kysyttävän? Valitettavasti ei. Rakenteisiin ja asenteisiin kytkeytyvä epätasa-arvo, puhuttiin sitten eri sukupuolista tai ihmisryhmistä, on valitettavasti edelleen olemassa ja elossa, niin tilastoissa kuin ihmisten kokemuksissa. Tämän tiivisti hyvin esimerkiksi Katja Lahti Project Mama-blogissaan.
Kuvan etualalla osittain näkyvä Ryhmä Hau-lelu saatu.
Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa