Teimme jo heinäkuussa monen vuoden pitäis kyllä-puheen jälkeen reissun Naantaliin, Muumimaailmaan, jonne saimme liput aiemmin. Reissu oli minulle toinen, sillä turkulaisten lasten tavoin minäkin olen vieraillut Muumimaailmassa kultaisella 90-luvulla. Itselläni ei ole muistikuvaa retkestä, joten ei ollut sen suurempia ennakko-odotuksiakaan.
Tai no oli kyllä. Enin osa lapsiperheiden kohteista kun tuppaa olemaan helppo raha pois-meiningillä toteutettuja riemunkirjavia ostosparatiiseja, niin myönnän pelänneeni, että lasten ikiaikaisten suosikkien, Muumien, edessä joutuisin availemaan kukkaron nyörejä tuon tuosta. Sisäänkäynnin välittömästä läheisyydestä löytyi kyllä kujallinen matkamuistomyymälöitä ja viiden euron kasvomaalauksia jonotti tusinan verran lapsia, mutta päällimmäinen fiilis Muumimaailmasta ei silti ollut huonolla tavalla kaupallinen.
Me valitsimme niin monien muiden tavoin heinäkuun sadekaudelta sen yhden ainoan aurinkoisen arkipäivän keskeltä viikkoa, ja perillä viimeistään tajusin, että kyseessä oli myös aika monen palkkapäivä. Voi sitä ihmisten määrää, ihan oikeasti! Ruuhkaisena päivänä Muumimaailmassa sai tietysti jonottaa joka paikkaan, mutta ikävämpänä koin sen, kuinka helposti ja arvaamatta näinkin pienet lapset, 2,5v ja 4v, katosivat ihmispaljouteen, jos päästivät kädestä irti, vaikka tosiasiassa he olivat parin metrin päässä. Elokuussa ja koulujen alun tuntumassa voisin kuitenkin arvella, ettei samanlaisia megapäiviä ole tuon tuosta. (Muumimaailma muuten sulkee ovensa tältä kesältä 23.8.)
Lasten kohteeksi Muumimaailma ei ollut niin interaktiivinen tai toiminallinen kuin odotin, vaan ehkä enemminkin museon ja teemapuiston risteytys. Kohteet, siis Muumilaakson asukkaiden talot, olivat upeasti toteutettuja, ja niistä huokui käsin kosketeltavan lämmin ja nostalginen tunnelma, mutta kokeiltavaa enemmän oli nimenomaan nähtävää. Neljävuotias lämpeni jo tällaiselle mielikuvia ruokkivalle matkalle, mutta 2,5-vuotias kaipasi toimintaa ja konkreettista tekemistä; kiipeilyä, kokeilemista, Muumimaailmassa kiertävien hahmojen halailua. Muumipapan muistelmien polulta löytyvä suuri puinen laiva liukumäkineen ja veneiden uitto-altaineen tekikin häneen lähtemättömän vaikutuksen.
Yllätyin siitä, kuinka usein ja kuinka paljon teemapuistossa kiersivät muumihahmoiksi pukeutuneet näyttelijät. Todella, todella ruuhkaisenakin päivänä ehdimme nähdä kaikki hahmot, ja he viipyilivät heitä fanittavien lasten parissa ja yhteiskuvissa pitkiä toveja, mistä suuren suuri peukku!
Pohdimme ääneen matkalla Naantaliin, että jos kuopuskin olisi parivuotias, pakkaisimmeko rattaat mukaan. Yhtä Muumimaailma-kokemusta viisaampana vastaankin: pakkaisimme. Välimatkat olivat nimittäin yllättävän pitkiä, eivät Muumimaailmassa, mutta matkalla sinne. Jätimme auton kahdeksan euron hintaiseen Muumiparkkiin Naantalin keskustaan (koska käytännössä katsoen autoa ei Naantalin keskustassakaan saanut pysäköidä pidemmäksi aikaa maksutta mihinkään). Muumiparkin hintaan kuului non-stop-bussikuljetus satama-alueelle Muumimaailman lähettyville, josta oli vielä muutama sata metri matkaa Muumimaailman porteille. Satamasta Muumimaailmaan vievälle 100 metriä pitkälle sillalle liikennöi käsittääkseni myös muumijuna, mutta meidän päivänämme se ei ollut käytössä.
Liikkuminen oli pääpiirteittäin tehty helpoksi ja selkeäksi rattainkin liikkuville, mutta pari selkää puutetta me lasten vierailukohteesta bongasimme: Muumimaailmassa on melkoisen vähän vessoja sekä levähdyspaikkoja, esim. penkkejä (tuolloin täpötäysiä) kahviloiden terasseja lukuunottamatta.
Pitkän ajomatkan ja ruuhkaisen päivän jälkeenkin uskallan silti väittää, että Muumimaailmassa viettämämme päivä oli kesän paras. Haisulin kanssa heitettiin yläfemmoja ja noita taikoi kiukuttelevaan kaksveehen kiukunpoisto-loitsun, "pillerin pöllerin, kiukku ikiajoiksi pois!" - ovathan siinä kesän mieleenpainuvimman retken ainekset!
Oletteko te käyneet Muumimaailmassa? Mitä piditte? Mitä Muumimaailman suuntavan tulisi teidän mielestänne ottaa huomioon? Entä mitä muuta nähtävää löytyisi Naantalista?
